Rajakarjalaismurteiden kielikontaktit venäläiskopioiden taajuuden ja fonologian valossa

Abstract

Tämä korpuspohjainen kielikontaktitutkimus käsittelee venäjän kielen mallin mukaisten ainesten (Lars Johansonin termillä: “kopioiden”) taajuutta ja fonologisia piirteitä Suomessa puhutuissa rajakarjalaismurteissa, jotka jakautuvat kuuteen pitäjänmurteeseen. Tutkimuksen aineistona on 1960- ja 1970-lukujen murrehaastatteluista koostuva synkroninen Raja-Karjalan korpus. Raja-Karjalan etelä- ja livvinkarjalaiset murteet ovat muusta karjalasta poiketen olleet intensiivisessä kontaktissa suomen kieleen osin jo 1600-luvulta alkaen ja viimeistään vuonna 1944 alkaneena siirtokarjalaisaikana. Suomen kielen oletetaan vaikuttaneen karjalalle tyypillisen venäläisperäisen sanaston käyttöön. Tutkimuskohteena ovatkin sellaiset venäläiskopiot, jollaisia ei esiinny suomen kielessä. Tilastolliset testit osoittivat, että erot venäläiskopioiden taajuuksissa pitäjänmurteissa ovat tilastollisesti merkitsevät: eniten venäläiskopioita on itäisimmässä ja vähiten läntisimmässä pitäjänmurteessa, vaikka informantit eivät ole asuneet alkuperäisillä puhuma-alueilla yli 20 vuoteen. Tulos vahvistaa leksikon osalta yleisitämerensuomalaisen hypoteesin, jonka mukaan venäjän vaikutuksen voimakkuus on jatkumon kaltaista lännestä itään. Myös fonologisen analyysin tulokset noudattelevat tällaista jatkumoa: suomen kielen fonotaksiin kuulumattomia konsonantteja esiintyi eniten itäisimmässä ja vähiten läntisimmässä pitäjänmurteessa. Sen sijaan vokaaleissa ei esiintynyt tällaista jatkumoa, mutta niiden laadussa on jälkiä kontaktista sekä venäjän pohjoismurteisiin että yleiskieleen.